Itkisikö vai nauraisiko ?

Onko mitään terapeuttisempaa, kuin nauraa niin, että kyyneleet virtaa valtoimenaan ja mahaan sattuu. Onneksi minun elämässäni on näitä hetkiä useita ja minua onkin siunattu monilla ihanilla ihmisillä ympärilläni. Jos minulle tulee sellaisia tilanteita, etten tiedä nauraisiko vai itkisikö, niin yritän aina nauraa. Naurunhan luvataan pidentävän ikää!

Tämä hetki, tai oikeastaan jo useamman kuukauden ajan, on minusta tuntunut tuolta. Itkisikö vai nauraisiko ? Ystävien ja perheenjäsenten kanssa sitä on helppo naureskella ja heittää huultaa tästä asiasta. Mutta yksin ollessa ei ne kyyneleetkään ole kaukana. Asia on niinkin turhamainen, kuin oma paino. Olen 26-vuotias ja painan 92,5kg. Vaikka kuinka asiaa toistelisi ja selittäisin itselleni, että raskaudesta tulee vasta 7kk ja vartalo ei palaudu 9kk lapsen kasvattamisesta tuosta nuon vain, niin tuo vaa'an lukema tuntuu edelleen todella pahalta. Älkää siltikään tulkitko minua väärin. Olen erittäin ylpeä kehostani, että se on kasvattanut sisällään ihanan, terveen lapsen ja pystyn häntä imettämään edelleen. 

Itsestäni ei todellakaan tunnu, että olisin fyysisesti muuttunut yhtään siitä vuoden takaisesta, kun sain aikaiseksi pissiä tikulle ja muutamien minuuttien päästä käydä onnesta soikeana aviomiehelle kuiskaamassa, että meille tulee vauva. Mutta onhan sitä kertynyt 10 kokonaista kiloa. 20 voipakettia. Nyt jos joku on hyvä laskemaan matikkaa, niin voi tuosta minun profiilitekstistäni laskea, että kuinka hyvällä alulla painon nousu oli ennen raskautumista. Ylä-asteella laihdutin painonvartioiden ohjelmalla kymmenen kiloa. Painoni oli tuolloin 59-65kg. Lukioon mennessäni ja siitä eteenpäin elämääni eläen, aina yo-lakin saamiseen, välivuotena töissä ja erittäin raskas AMK-opiskelu töineen ja harjoitteluineen, toi minut siihen pisteeseen, jossa olin vuosi sitten. Puntari näytti 80kg. Siihen mennessä olin kokeillut liikunnan lisäämistä, pisteiden laskemista, cambridge-ohjelmaa.. you name it. Mutta tuloksena oli nopea lihominen takaisin. Raskausaikana lihosin onneksi maltillisesti, koska tarkkailin syömisiäni. Loppuraskaudesta kuitenkin karkkihammas sai vallan ja herkuttelu oli jo jokapäiväistä. Laitokselle jäi 8kg ja naiivisti ajattelin, että imetyksellä ja terveellisellä ruokavaliolla saan painon putoamaan. Olisihan se pitänyt historian kautta jo tietää, että koskaan ei tämä nainen ole helpolla ylipainonsa kanssa päässyt, niin miksi nytkään paino putoaisi pelkällä imettämisellä. Aivan vihaksi pistää ;) 

Jos olisi olemassa anonyymit sokeriholistit ryhmä- olisin varmasti ryhmässä mukana. Sokerikoukku on joka karkkien napsimisen jälkeen pahempi. Vaikka itsensä vetäisi ähkyyn karkeista, niin jo seuraavana päivänä mielessä pyörii, että mitäs hyvää tänään saisi... 
Siksi ei minulla normaalit karkkipäivä-systeemit toimi! 

Tärkein tehtäväni tässä elämässä on olla äiti. Siksi myös tämä laihduttaminen on toisarvoista lapseeni verrattuna. Koska imetän ja laihduttamisesta imettämisen aikana on yleensä paljon negatiivista kirjoiteltuna, en halua senkään takia aloittaa mitään kitudieettiä, jolla tulisi paljon tuloksia lyhyessä ajassa. Toisaalta minulla on sellainen olo, että nuo on nyt nähty. Suvussani on paljon sairaalloista ylipainoa ja ainoa keinoni sen estämiseen on oikeasti terveelliset elämäntavat ja uudet maneerit syömiselle! 

Koska peiliin katsominen aiheuttaa aina pitkän huokauksen ja mielen pahoittamisen, olen päättänyt, että on aika ottaa askelia kohti parempaa kuntoa ja parempaa ulkomuotoa. Imettämisen takia teen sen erityisellä imetykseen suunnitellulla dieetillä, jolla lähinnä opetellaan oikeaa syömissuhdetta sekä syömisen oikeanlaista aikatauluttamista napostelujen ehkäisemiseksi. Tavoitteenani on tehdä kotiharjoitteita kotona kuntoni parantamiseksi ja senttien sulattamiseksi. Imettämisen lopettaminen on edessä muutaman kuukauden päästä, jotta emme kerralla rysäytä lastamme kaikista muutoksista läpi. Imetyksen lopettamisesta sekä päiväkotiin menemisestä. 

Seuraavassa postauksessa mittoja ( apua! ) ja tarkempia suunnitelmia.

-"Pixie"