Kompastuskivet

Sunnuntai-ilta. Erilainen viikko takana. Ei helppo viikko eikä edes puhtaasti toimittu viikko. Liikuin liian vähän ja söin muutamana päivänä aivan jotain muuta, kuin mitä olisi pitänyt syödä. Syytetään vaikka PMS-ää tai vauva-arkea. 

Yllättävän vaikea viikko takana. Yleensä ensimmäinen viikko menee innostuksen vallassa ja täysillä painaen, ennen kuin alkaa se vaikeampi toinen viikko. Tämän viikon kannustamana, päätinkin tehdä postauksen niistä tekijöistä, jotka vaikuttavat siihen kuinka syön ja mitkä ovat kompastuskiveni. Ehkä nämä tunnistamalla osaan toimia siinä hetkessä "oikein".

Jos kirjoitan vain,  että kaikella tapahtumalla on syynä syödä , niin tästä postauksesta tulisi tylsä. Sitä se voi muutenkin olla, mutta kun aiheena on syömisen syyt, ei sitä voida ainakaan lyhyydestään                                                         syyttää ;)

1. Tunnesyöminen : Tämä tapa on opetettu meille jo lapsuudesta. Tekeminen palkittiin yleensä karkilla tai muulla herkulla ja rentoutuminen tapahtui ruoan parissa. Oikeastaan vanhempana, kun minulla oli omaa rahaa ja kukaan ei ollut minua komentamassa, kuvioon astui myös syöminen, kun päivät olivat olleet erityisen rankkoja. Palkitsin itseni siitä, että sain päivän päätöksen ja jaksoin kunnialla loppuun asti. Jeij! Hyvä minä. Jätskiä vai karkkia ? No molempia!
2. Väsymys : Vauva heräsi yöllä tunnin välein. Iltapäivästä kroppa oikein huutaa sokeria. Ei jaksa ilman sokeriboostausta. Oikeastaan tämä johtuu myös huonosta ruokavaliosta, mutta huomattavasti usein vierailee tämä iltapäivän sokeri-ikävä huonosti nukutun yön jälkeen.
3. PMS / Kuukautisia edeltävät päivät : Syö,Syö,Syö. Kukahan kertoisi kropalleni, että kuukautisia varten energiaa keräävä signaali on väärässä. Energia sijaitsee jo kropassani, vieläpä muhkuroittain kyljissäni, reisissäni ja vatsassani. Sieltä saisi tuota ihmettä ammentaa monena kuukautena eikä loppuisi kesken! Pahaan mieleen auttaa täydellisesti suklaa. Mikä olisi ihanmpaa murheiden läiskyvissä aalloissa, kuin istua sohvan nurkassa , tirauttaa romanttisen elokuvan ääressä muutama kyynel ,ystäväni suklaalevyn lämpimässä halauksessa. Täydellisessä kohtauksessa ulkona sataa itkusadetta, joka valuu lasia myöten ja tipahtaa hiljaa maahan. 
4. Liian pitkä ateriaväli : Tämän huomaa siitä, että pään valtaa ajatus AIVAN SAMA kun nyt vaan jotain ja äkkiä! Kädet täräjää ja keskittyminen on vaikeaa. Joskus luin , että ihmisen kokema nälkä ateriavälien pidentyessä , ei ole mitään verrattuna siihen, kun ihmisen elimistöstä ruoasta saatava energia on oikeasti loppu ja kroppa alkaa käyttämään polttoaineena lihasten proteiineja ( No joo, en jaksanu googlata, mutta näin muistelisin ). En edes halua ajatella mitä joku nälkää näkevä ihminen ajattelisi tästä minunkin blogistani. Länsimaiset ongelmat, 

Mieli on nytkin maassa maailman huonoimman hääpäivän johdosta ja tekisi mieli kaatua sohvalle sipsipussin viereen. ( Kyllä! Meillä on herkkuja kiitos aviomiehen ) Mutta taidan ottaa koirat remmiin ja lähteä happihyppelylle. Huomenna puntariin ja viimeinkin niitä strategisia mittoja... 

-"pixie"

Mittanauhan metsästystä

Tätä tämä nyt on. Ensin syytetään raskausajan dementiaa ja sitten tulee kätevästi vauva-ajan hajamielisyydet jne. Mulla on nyt kuitenkin ongelma, oli dementiaa tai ei. Mittanauhat ovat hukassa. Meillä on kolme eri mittanauhaa ja nyt, kun niitä tarvitsisi, niin ne ovat kadonneet kuin maan nielemänä. Sellainen mielikuva mulla on lähiajalta, että näin mittanauhan jossain erikoisessa paikassa ja silloin mietin , että mitä tuokin täälä tekee, tietääpähän ainakin mistä tarvittaessa sitä etsiä. Paikka missä tuon viisaan ajatuksen ajattelin on yhtä hukassa, kuin nuo kolme mittanauhaakin. Kadonneen tavaran, jos minkään, etsiminen on maailman turhauttavinta. Varsinkin kun pieni lapsi vinkuu toisessa kädessä ja toisella kädellä yrität availla laatikoita hukassa olevan esineen löytämiseksi. 
Luovutin ko.homman tältä päivältä. Olkoon!

Mittanauha-operaatiota odotellessani halusin valaista teille nuo metodit, jolla läski tummuu ja akka pienenee. Kuvitteellisesti ainakin ;) 
Imetyksen takia pidän kalorit siellä 1800kcal tienoilla. Peruskulutukseni on n. 2200kcal ilman imettämistä. Maailman kätevin ja ILMAINEN appsi älypuhelimeen on FatSecret- ohjelma. Ohjelman avatessa Etusivulle tulee kalorilaskuri, harjoituksen kalorit ja tämänhetkinen paino. Fatsecret:iin saa lisättyä jokaisen ruoan mitä syö ja ohjelma laskee valmiiksi kalorit. Jos laajasta ruokalistasta ei omaasi löydy, niin ohjelmassa on oma viivakoodin lukija, jolla voit täpäyttää tuotteen viivakoodia ja ohjelma löytää sitä kautta ko.ruoan tiedot ja kalorit. Mukava lisä on myös näytön alhaalla kulkeva painotaulukko, joka piirtää viivaa sitä mukaa mitä tietoja ohjelmaan syöttää. Ja tottakai tästä eteenpäin viiva kulkee alaspäin ;) 

No mitä minä sitten syön? Tämä elämäntapaohjelma ei ole vähähiilihydraattinen, rasvaton taikka vegaani vaihtoehto. Syön tummaa leipää, tummaa makaronia ja tummaa riisiä. Painoarvo kuitenkin ravintoarvoissa. Proteiinia syön joka aterialla lihaa, kalaa, kanaa ja kananmunaa. Vihreää eli salaattia ja kasviksia myös joka aterialla. Hiilihydraatit ovat kuitenkin pienemmässä osassa, kuin proteiinit ja kasvikset. Myös marjoja ja jonkun verran hedelmiä saan syödä. Lähinnä tästä ruokavaliosta ovat nyt pois ne pullamössöt, valkoiset jauhot ( kastikkeet ym.), karkit, pizzat ja sipsit. Limsaa en aijo juoda kuin erityistilanteissa. Vesi on kuitenkin se vanhin voitehista :) Sitä yritänkin lipittää 2-3L päivässä. 

Herkkuhampaan kohtalo minua hieman huolestuttaa. Kuihtuukohan tuo kokonaan pois ;) Vannoutuneena sokerihiirenä on pakko ottaa herkkujen puolesta aluksi kova kovaa vastaan, koska muuten en saa sokerikoukkua koskaan katki. Toki muutaman viikon tai kuukauden päästä voin ottaa mehujäätelön tai pullan, jos kalorirajat antaa myöden ja sitä ilman pysty elämään, mutta pääasiallisesti paino kuitenkin terveellisimmissä vaihtoehdoissa. Marjat ja kreikkalainen jugu on aivan taivaallista makean nälän taltuttamiseen!

Vuosien mittaan olen huomannut, että jos jätän ateriavälin kolmeen tuntiin, niin silloin minulla on kamala nälkä ja voisin syödä vaikka hevosen. Tämä ei ole ihanteellinen tilanne silloin, kun pitäisi yrittää pitää itseään ruodussa syömistensä kanssa. Joten pyrin syömään n. 2 tunnin välein, jotta verensokeri ei laskisi liikaa. Vielä ainakaan ei ole tarvinnut kellosta ruoka-aikoja vahdata. Äitiyslomalla ollessa välillä on niitä kiiruita päiviä, jolloin ateriaväli venyy 3-4 tuntiin ja joskus tuntuu ,että päivät kuluu jääkaapista metrin vaikutusalueella. 

Optimistinen on mieli, mutta tokikin on vasta 2.päivä tätä uutta ja muodikasta ryhtiliikettä :) Loppuun vielä oma lempilisukkeeni protskujen kylkeen : 

Uuniin menossa

valmista pata

150g Bataattia 
100g Porkkanaa
1 sipuli 
Oliiviöljyä
Herbamarea

Kuori ja pilko vihannekset ja sipuli. Laita kaikki sekaisin uunivuokaan, pirskottele oliiviöljyä päälle ja mausta kunnolla haluamillasi mausteilla. Itse laitan herbamarea reilusti. 200*c ja ainakin tunti uunissa kypsymässä. Bataatti kypsyy äkkiempää, kuin porkkana. Että jos on kärsivällinen sielu ja haluaa bataattinsa mehukkaina, niin porkkanat voi laittaa ensiksi kypsymään uuniin ja lisätä muut aineet vasta myöhemmin. Tuo tunti uunissa riittää kuitenkin siihen että saat bataattisi pehmeänä ja porkkanasi viittä vaille pehmeänä :D 

-"pixie"

Itkisikö vai nauraisiko ?

Onko mitään terapeuttisempaa, kuin nauraa niin, että kyyneleet virtaa valtoimenaan ja mahaan sattuu. Onneksi minun elämässäni on näitä hetkiä useita ja minua onkin siunattu monilla ihanilla ihmisillä ympärilläni. Jos minulle tulee sellaisia tilanteita, etten tiedä nauraisiko vai itkisikö, niin yritän aina nauraa. Naurunhan luvataan pidentävän ikää!

Tämä hetki, tai oikeastaan jo useamman kuukauden ajan, on minusta tuntunut tuolta. Itkisikö vai nauraisiko ? Ystävien ja perheenjäsenten kanssa sitä on helppo naureskella ja heittää huultaa tästä asiasta. Mutta yksin ollessa ei ne kyyneleetkään ole kaukana. Asia on niinkin turhamainen, kuin oma paino. Olen 26-vuotias ja painan 92,5kg. Vaikka kuinka asiaa toistelisi ja selittäisin itselleni, että raskaudesta tulee vasta 7kk ja vartalo ei palaudu 9kk lapsen kasvattamisesta tuosta nuon vain, niin tuo vaa'an lukema tuntuu edelleen todella pahalta. Älkää siltikään tulkitko minua väärin. Olen erittäin ylpeä kehostani, että se on kasvattanut sisällään ihanan, terveen lapsen ja pystyn häntä imettämään edelleen. 

Itsestäni ei todellakaan tunnu, että olisin fyysisesti muuttunut yhtään siitä vuoden takaisesta, kun sain aikaiseksi pissiä tikulle ja muutamien minuuttien päästä käydä onnesta soikeana aviomiehelle kuiskaamassa, että meille tulee vauva. Mutta onhan sitä kertynyt 10 kokonaista kiloa. 20 voipakettia. Nyt jos joku on hyvä laskemaan matikkaa, niin voi tuosta minun profiilitekstistäni laskea, että kuinka hyvällä alulla painon nousu oli ennen raskautumista. Ylä-asteella laihdutin painonvartioiden ohjelmalla kymmenen kiloa. Painoni oli tuolloin 59-65kg. Lukioon mennessäni ja siitä eteenpäin elämääni eläen, aina yo-lakin saamiseen, välivuotena töissä ja erittäin raskas AMK-opiskelu töineen ja harjoitteluineen, toi minut siihen pisteeseen, jossa olin vuosi sitten. Puntari näytti 80kg. Siihen mennessä olin kokeillut liikunnan lisäämistä, pisteiden laskemista, cambridge-ohjelmaa.. you name it. Mutta tuloksena oli nopea lihominen takaisin. Raskausaikana lihosin onneksi maltillisesti, koska tarkkailin syömisiäni. Loppuraskaudesta kuitenkin karkkihammas sai vallan ja herkuttelu oli jo jokapäiväistä. Laitokselle jäi 8kg ja naiivisti ajattelin, että imetyksellä ja terveellisellä ruokavaliolla saan painon putoamaan. Olisihan se pitänyt historian kautta jo tietää, että koskaan ei tämä nainen ole helpolla ylipainonsa kanssa päässyt, niin miksi nytkään paino putoaisi pelkällä imettämisellä. Aivan vihaksi pistää ;) 

Jos olisi olemassa anonyymit sokeriholistit ryhmä- olisin varmasti ryhmässä mukana. Sokerikoukku on joka karkkien napsimisen jälkeen pahempi. Vaikka itsensä vetäisi ähkyyn karkeista, niin jo seuraavana päivänä mielessä pyörii, että mitäs hyvää tänään saisi... 
Siksi ei minulla normaalit karkkipäivä-systeemit toimi! 

Tärkein tehtäväni tässä elämässä on olla äiti. Siksi myös tämä laihduttaminen on toisarvoista lapseeni verrattuna. Koska imetän ja laihduttamisesta imettämisen aikana on yleensä paljon negatiivista kirjoiteltuna, en halua senkään takia aloittaa mitään kitudieettiä, jolla tulisi paljon tuloksia lyhyessä ajassa. Toisaalta minulla on sellainen olo, että nuo on nyt nähty. Suvussani on paljon sairaalloista ylipainoa ja ainoa keinoni sen estämiseen on oikeasti terveelliset elämäntavat ja uudet maneerit syömiselle! 

Koska peiliin katsominen aiheuttaa aina pitkän huokauksen ja mielen pahoittamisen, olen päättänyt, että on aika ottaa askelia kohti parempaa kuntoa ja parempaa ulkomuotoa. Imettämisen takia teen sen erityisellä imetykseen suunnitellulla dieetillä, jolla lähinnä opetellaan oikeaa syömissuhdetta sekä syömisen oikeanlaista aikatauluttamista napostelujen ehkäisemiseksi. Tavoitteenani on tehdä kotiharjoitteita kotona kuntoni parantamiseksi ja senttien sulattamiseksi. Imettämisen lopettaminen on edessä muutaman kuukauden päästä, jotta emme kerralla rysäytä lastamme kaikista muutoksista läpi. Imetyksen lopettamisesta sekä päiväkotiin menemisestä. 

Seuraavassa postauksessa mittoja ( apua! ) ja tarkempia suunnitelmia.

-"Pixie"